perjantai 2. toukokuuta 2014

I'm back

Pakko myöntää, että mulla vähän hävettää tää mun blogin tauko. Että katosin sanaakaan sanomatta. Se oli kuitenkin välttämätöntä, oli nimittäin burnout ihan nurkan takana! 6h työpäivät + koulu + valintakokeisiin luku + laihdutus ei tosiaankaan oo hyvä yhtälö, ja jostain piti luopua. Nyt kun olen pääsiäisen saanut levätä tekemättä mitään ja tämän viikon ollut sairaslomalla, olen ehtinyt opiskella ja stressi on alkanut hälvetä. Valintakokeet ovat kolmen viikon sisällä, ja sitten nekin ovat ohi. Nyt on siis aika palata laihdutuksen pariin entistä ehompana.

Yksi syy laihdutuksen jatkumiseen tällä hetkellä on se, että mulla on kesäkuussa tiedossa juhlat. Hienot juhlat, joihin tulisi laittaa kaunis mekko päälle ja laittautua. Siivosin vaatekaappiani ja kävin läpi mekkoja, joita voisin tilaisuuteen laittaa. Löysin kaksi sopivaa ehdokasta ja päätin sovittaa niitä. VIRHE. Toisen vetoketju ei mennyt läheskään kiinni (vuosi sitten sopi täydellisesti), ja toisessa mekossa näytin ihan kuudennella (?) kuulla raskaana olevalta. Mun maha on kyllä pyöristynyt yllättäen, mutta ei, en ole raskaana. Tästä pyöristymisestä voin syyttää lähes kokonaan repsahdustani limsojen pariin, tyhmä minä. Mutta tuskinpa stressikään on hyvää tehnyt keholle.

Eilen selailin weheartit.comista kuvia hakusanalla "weightloss" ja etsin inspiroivia lauseita. Kirjoitin niitä ylös muistilapuille, jotka liimasin jääkaapin oveen. Aion tehdä myös jonkinlaisen taulukon, tähän tyyliin:


Mua nimittäin motivoi ihan hirveästi tuollaiset taulukot :) tuskinpa omastani tulee noin hieno, mutta teen sen heti kun ehdin. Ainakin tuon pounds to lose & pounds lost -osion.

Yritän kehittää itselleni laihdutukseen sopivaa ruokavaliota ja liikuntaohjelmaa netin avulla, kerron siitä lisää heti kun oon saanut jotain järkeä tähän asiaan :) blogissa tulee varmasti olemaan hiljaista vielä tässä kuussa, mutta pyrin päivittämään kuulumisiani vähintään kerran viikossa. Kesäkuussa jatkuu taas useammin!


kuvat: weheartit.com

PS. Mittaan jonain aamuna aamupainoni ja raportoin sen sitten tänne, vähän jännittää kun vaaka on heitellyt mihin suuntaan sattuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti